maanantai, 30. maaliskuu 2009

Ei otsikkoa

 Minä en halua mitään... Aion hankkiutua eroon kaikesta maallisesta omaisuudestani, keventääkseni mieltäni, ja eilen aloitin tekemään samaa palvelusta äidilleni. Heitin pois veljeni vanhan suihkutettavan deodorantin vuodelta 1999 ja askarteluhelmet joiden muodostelmista voidaan tehdä kiinteä massa silitysraudan avulla. Samoin kukan muotoinen pesusieni, jonka kukkapohjus (Lähde; Wikipedia) on irrotettava.

Suunnitelmissani on myös lopettaa työt heti kun työsuhteeni loppu ja olen nauttinut 17 päivän palkallisesta lomastani. Sitten omistaudun hömpän kirjoittamiselle kokopäiväisesti. Ehkä kouluttaudun sivussa psykoterapeutiksi ja elän ylipistoaikani ilman tavaroita kietoutuneena kirpputorien lahjoituskonteista yöllä penkomiini kankaisiin. Miniläppärin kyllä tarvitsisin, mutta sekään ei ole tarpeellinen, koska mitään ei ihminen hautaansa asti saa ottaa. 

maanantai, 30. maaliskuu 2009

Ei otsikkoa

Käskit minua jättämään sinut rauhaan kun kuset. Päätin olla häiritsemättä sinua, ja tilaisuuden tullen pakenin päiväunien horroksessa kasvattamani kiiman kanssa kylpyhuoneeseen antamaan hiivaisen kukkani suihkusuuttimen syleilyyn. Saatuani orgasmin noin kahdessa minuutissa päätäni alkoi vihloa kuin rautaputkea olisi työnnetty kalloni läpi ja se tuntui rangaistukselta siitä, etten uskonut naiseen ja mieheen.

Menit pesemään itseäsi ja aukaisin päiväkirjasi ja ahmin sen. Ei sanan sanaa kenestäkään muusta kuin itsestäsi, lukuunottamatta mainintaa eräästä naisesta, johon sinulle uskon kehittyneen pakkomielteen. Päässäni alkoi sama vanha mustasukkainen kohina ja tunne siitä, että minä olen pelkkää ainetta,,, ja niin yksin kuin vain voi hiilipalanen olla.

 

torstai, 26. maaliskuu 2009

Ei otsikkoa

Töiden jälkeen menin tapaamaan naista jonka silmät hohkaavat klamydianpunaista. Hän sanoo että se johtuu piilolinsseistä. Hän oli saanut sairaslomaa viikon ja morfiinipohjaista yskänlääkettä, jota ei saa ottaa jos meinaa ajaa. Hän joi kahvin ja minä otin kaljan. Näin entisen poikaystäväni nykyisen korvikkeeni pelaamassa lautapelejä jonkun taiteellisen, mutta aikuismaisen permanenttipään kanssa.

Kerroin alkoholiveron kohonneen juuri kymmenen prosenttia ja klamydia sanoi ettei se mitään auta, kyllähän myö ryypätään yhtä paljo silti. Vaihdoimme baaria ja hänkin otti oluen. Hän kertoi tavanneensa miehen joka ajaa rekkaa ja jolla on omistusasunto jota se remppaa, paljon parempi kuin se edellinen kaapelinjohdon korjaaja.

Hänen kuumeensa alkoi nousta ja kissatkin piti ruokkia, joten hän lähti ja minä menin kirjaston lukusalin lukemaan kansalaissodan jälkeisestä sosiaapolitiikasta. Kirjaimet tanssivat ja siinä samassa Rakkaani soitti ja sanoi että hänellä on nälkä joten menimme yhdessä markettiin.

Marketissa hän näki ison pyllyn ja sanoi että olet kohdannut voittajasi. Sanoin että nyt en kyllä osta sinulle ruokaa kun noin sanoit mutta ostin silti, Naanaa- leipää, pähkinöitä, miniporkkanoita ja kaikkea muutakin eksoottista mitä hän vain toivoa saattoi mutta mitä en jaksa tässä nyt luetella. Itselleni ostin olutta.

Kotona menin pissalle ja alapääni kuulemma leihahti aivan hyi SAATANALLE! Sukkahousuihini oli tulvahtanut ruskeanpunaista kuukautisverta. Pesin vakoni koko pituudelta mustikkasaippualla ja hän sanoi että nussitaan ja minä sanoin että minä olen lopettanut ehkäisypillerit koska minä en halua että joku neuvolatäti kertoo minulle miten minun kehoni tulisi käyttäytyä, sylkeä sisuksistaan verta kahdenkymmenen viiden päivän välein.

Nussimme silti. Imin niin kauan kunnes hän riuhtaisi munan suusta ulos ja sanoi että varo kohta tulee. Hän pani minua takaapäin, kunnes tuli aika ruiskia mahlaa. Hän kuorrutti selkäni sillä ja sanoi no niin ja menimme suihkuun ja pesin hänen selkänsä punaiselle suihkugeelillä joka oli joidenkin eksoottisten marjojen ja hedelmien hajuinen. 

Menimme käymään kapakassa. Istuimme  pitkäaikaistyöttömän ja poliisin laitehuoltajan pöytään. Pitkäaikaistyötön oli pukeutunut vaarinsa vanhaan takkiin jonka hihoihin mummo oli ommellut resorit. Hän kertoi löytäneensä takin taskusta T-marketin ostoskuitin vuodelta 1983. Lapsena hän oli ryöminyt tuon marketin käytävillä, minkä jälkeen äiti oli yleensä antanut remmiä.

Toinen mies kertoi käyneenä ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen kaljalla arkipäivänä. Hänen naisensa oli käynyt hakemassa tänään viimeiset huonekalut. He olivat olleet yhdessä seitsemän vuotta.

 

torstai, 19. maaliskuu 2009

Ei otsikkoa

Väsyn ja hörpin kaakaoni ahnaasti.

Koetin mennä isäni luokse mutta avaimeni ei käynyt enää lukkoon. Kuulin kissan synnyttävän sisällä. Minua alkoi pelottaa joten pakenin kirjastoon. Aamuyöllä heräsin siihen kun kissamies teki itselleen munakasta. Pillustani valui ohutta verta litroittain. Tukin tulvan laittamalla likaiset vanhat alushousuni yllä olevien sisälle mytyksi.

Huomenna hyppään junaan. Matka on tärkeämpi kuin määränpää.

En pidä saunomisesta enkä varsinkaan siihen sisältyvistä elämänohjeistuskeskusteluista.

Tänään saatan juoda kahden euron tuopin. Ja lainata saman summan sitä pyytävälle. Saatan sopia treffit jonkun kanssa joka tulee myöhässä.

Mies joka keksi Manhattanin on kirjastossa! Heti kun kapitalistit vapauttavat minut aion hakea sen itselleni.

Kaakaoni on juotu ja kuppia koristaa keinotekoinen lika. Tell me,tell me, is life just a playground!

tiistai, 17. maaliskuu 2009

Ei otsikkoa

missä on totuus? onko sillä mitään väliä heitänkö teepussin metalliniitteineen biojätteeseen tai montako pätkistä syön matkalla kotiin?

tarvitsen ohjeita siihen kuinka taitella servetti. esitänkö hullumpaa kuin oikeasti olenkaan?

ajatukseen  "unet ovat todellisempia kuin hereilläolo ja minullahan ei ole mitään  libidoa , kaikki mitä teen on järkevää eikä sitä paitsi edes totta" pohjaten pyysin exän kaljalle.

viime perjantaina tajusin  pj harveyn laulavan minusta ja minä olen sama ihminen kuin se nainen joka kerran kuunteli rakkaani oven takana ja ohikulkijat sanoivat että onneksi minä en asu tuolla. minä olen myös kaikki muut maailman naiset.

rakkaani on saanut uuden lempinimen, joka on kurre. se ilmaisee hänen miehen mieltään, joka on samanlainen kuin eläimen; sekä mies että orava hahmottavat maailmaansa pelkkien muotojen ja muiden teknisten asioiden kautta, joilla ei ole sielulle mitään merkitystä. Tämä poikkeaa naisen näkökulmasta hyvin paljon; hän saa koko elämänsä tuntea empaattisuudesta kumpuavan runollisuuden ilot.